Julkaistu 5.1.2018
Ammattien illasta apua opiskeluvalintoihin

Ammattien ilta on tarkoitettu kaikille, jotka miettivät ammatillisen tutkinnon suorittamista. Tapahtumassa on tietoa myös oppisopimuskoulutuksesta.

Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO järjestää Ammattien ilta -tapahtuman keskiviikkona 24.1. Kauppakeskus Veturissa. Tapahtumassa ovat esillä muun muassa KSAOn eri koulutusalat.

Paikalla on myös oppisopimuskoulutuksesta vastaava koulutustarkastaja Tommi Neuvonen, jolta voi kysellä tutkinnon suorittamisesta työssä oppisopimuskoulutuksella.

Tapahtuma käynnistyy kello 17. Kino 123:ssa näytetään Ammatit esiin -video kolme kertaa: kello 17.15, 17.45 ja 18.15. Video esittelee kouluttautumista KSAOssa ja eri aloja. Ennen ja jälkeen videon voi tutustua eri koulutusaloihin ja jutella muun muassa alojen opettajien kanssa.

Jos tutkinnon suorittaminen kiinnostaa, mutta sopiva ala ei ole vielä selvillä, Ammattien ilta on mainio tilaisuus saada lisää tietoa opiskelusta ja sopivista aloista. Tapahtuma on avoin kaikenikäisille osallistujille, jotka miettivät ammatillisen tutkinnon suorittamista. Tapahtumaan ei tarvitse ilmoittautua ja paikalle voi tulla vaikkapa vanhempien tai kavereiden kanssa.

Tapahtumaan osallistuvien kesken arvotaan leffalippuja Cheekin Veljeni vartija -elokuvan ensi-iltaan 31.1.2018.

Ammattien ilta 24.1.2018 kello 17-19 Kauppakeskus Veturissa Kino 123:ssa.