Julkaistu 16.3.2017
Annen kolumni: Työkokemusta ilman työpaikkaa

Joka kevät hiki nousee otsalle ja stressi lisääntyy. Kesätyöpaikkoja alkaa olla esillä. Nuoret hakevat kesätöitä, harjoittelupaikkaa sekä jotain, mistä olisi hyötyä myös tulevaisuudessa. Työnantajat kaipaavat kesätöihin ”hyvää tyyppiä”, joka on motivoitunut, itsenäinen tiimityöskentelijä, hallitsee tietotekniikan, puhuu sekä ruotsia että venäjää ja on vielä joustava työajoissa. Aiempi kokemus katsotaan eduksi.

Ammattikorkeakoulussa työkokemuksen kerryttäminen on iso osa opintoja. Tunneilla korostetaan kokemusten merkitystä. ”Verkostoitukaa”, opettajat muistuttavat joka viikko. Harjoittelupaikka avaa ovia. Harjoittelupaikasta voi saada aiheen lopputyöhön. Harjoittelusta voi poikia vakituinen työ. Kannattaa mennä ulkomaille vaihtoon. Lista kasvaa opintojen edetessä. Samoin stressi.

Jollain tapaa olen onnistunut sisäistämään tunneilla hoetun mantran verkostoitumisen tärkeydestä. Kun hankin ensimmäiset kokemukseni vapaaehtoistyöstä, huomasin pian etsiväni lisää. Huomasin, kuinka paljon opin uusia asioita. Huomaamatta puhelimeeni oli eksynyt hurjasti uusia yhteystietoja. Samalla tajusin, kuinka ihmiset oudoksuivat kun tein töitä ”ilmaiseksi”.

”Mitä hyötyä siitä muka on?” ”Siitä tulee hyvä mieli ja tutustuu uusiin ihmisiin”, mutisin.

Yllätyin viime kesänä. Olin viemässä hakemusta vuokratyöpaikkaan, kun jäin odotellessani juttelemaan. Huomaamattani olin puhunut itseni kesätöihin. En tajunnut stressata niin kuin normaalisti työhaastattelussa. Huomasin, kuinka pienestä se olikaan kiinni, että sain kesätöitä.

Viime kesänä tapasin nuoren, joka ei saanut kesätöitä. Hän ei näyttänyt surulliselta tai lannistuneelta. Hän teki kesän vapaaehtoishommia. Olin yllättynyt ja ilahtunut, kuinka siistiä! Koulun alettua tein lupauksen itselleni. Tarttuisin mahdollisimman moneen tilaisuuteen. Myös ilmaiseksi ja ilman lisäopintopisteitä. Kun avasi silmät, mahdollisuuksia oli liikaakin.

Äskettäin minulta kysyttiin taas, mitä järkeä on tehdä vapaaehtoishommia. Nyt osasin vastata. Olen saanut sitä kautta lopputyöhön aiheen. Ja yksi tuttu vinkkasi, että hän tarvitsisi kesäksi apua yhteen projektiin. Harjoittelupaikka hommattu!

Anne-Mari Vuoksi
Kirjoittaja opiskelee tradenomiksi Xamkissa

Kolumni on julkaistu Duunista toimeen -hankkeen liitteessä 10.2.2017.