Julkaistu 16.3.2017
Iitin kesätyösetelit haettavissa maaliskuun aikana

Iitin kunta tukee kesätyösetelillä 15-16-vuotiaiden iittiläisten nuorten työllistymistä. Kesätyöseteleitä voi hakea maaliskuun ajan täyttämällä setelinhakulomakkeen Iitin kunnan sivuilla.

Kesätyösetelin arvo on 200 euroa, ja sen voi saada käyttöönsä täyttämällä hakemuksen maaliskuun aikana. Kesätyöseteli on lunastettava palvelupiste Monitorista 3.-13.4.2017 välisenä aikana. Monitori on avoinna ma 8-17 ja ti-pe 8-15. Seteli tulee noutaa henkilökohtaisesti, ja hakijan on todistettava henkilöllisyytensä. Vaihtoehtoisesti nuori voi valtuuttaa kirjallisesti jonkun toisen hakemaan setelin, mikäli hän ei itse esimerkiksi opiskelujen takia pääse sitä noutamaan.

Jos nuori ei onnistu löytämään kesätyöpaikkaa, seteli palautetaan joko henkilökohtaisesti tai postitse palvelupiste Monitoriin.

Työpaikka voi olla iittiläinen yritys tai yhdistys. Työnantajana ei voi toimia yksityistalous, perhe tai yksityinen henkilö. Työn on kestettävä vähintään kaksi viikkoa ja viikottaisen työtuntimäärän on oltava 30. Työstä on tehtävä kirjallinen sopimus ja maksettava TES:n mukaista palkkaa. Kunta maksaa työnantajalle kesätyöllistämisestä 200 euroa työllistämistukea seteliä vastaan. Kunnan tuki voi kattaa enintään 50 prosenttia palkkakustannuksista sisältäen pakolliset sos.kulut.

Lisätietoja: työllisyyskoordinaattori Tanja Tuomi 040 701 4227 tanja.tuomi@iitti.fi.

Lisätietoja Iitin kunnan sivuilta.
 

Nuorten työllistämiseen tarkoitettu kunnan tuki iittiläisille yrityksille ja yhdistyksille

Kunta myöntää tukea iittiläisille yrityksille ja yhdistyksille, jotka työllistävät 15 vuotta täyttäneitä iittiläisiä koululaisia, opiskelijoita tai koulunsa päättäneitä nuoria vähintään 30h/vko. Tuen suuruus on 60 euroa per viikko ja tukea on mahdollista saada kuudelta viikolta eli yhteensä 360 euroa.

Työnantaja hakee tukea etukäteen. Lomakkeita saa kunnan palvelupiste Monitorista tai sen voi tulostaa Iitin kunnan internetsivuilta. Aiheesta Iitin kunnan sivuilla.