Sakari Pasanen

Ensivaikutelma on tärkeä työnhaussa

Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen haluaa nuoret töihin. Hänen mielestään jokainen kotona joutilaana oleva nuori on liikaa.

Tykkimäen vapaa-aikakeskus on kouvolalaisnuorille tärkeä työllistäjä. Vuosittain Tykkimäeltä löytää kesätyönsä yli 200 nuorta asiakaspalvelutehtävistä.

Kesätyöpaikka huvipuistossa on monen Kouvolan seudun nuoren ensimmäinen ja varsin haluttu työpaikka. Toimitusjohtaja Sakari Pasanen kutsuu työtä asiakaspalvelun korkeakouluksi.

– Kun meille valitaan nuoret kesätöihin, ensivaikutelma on tärkeä. Millaisen kuvan nuoresta saa, kun hän astuu haastattelutilanteeseen. Onko katse haastattelijan silmissä, onko kädenpuristus napakka ja osaavatko pojat ottaa lippiksen pois päästä.

Aika on muuttunut ja samalla ovat muuttuneet myös nuoret.

– 18-vuotias nuori aikuinen on tänä päivänä erilainen kuin 15 vuotta sitten.

Nuorten kännykän käytöstä työaikana toimitusjohtaja on tiukkana.

– Se ei vain käy, että töissä selaillaan kännykkää, vaikka olisi hiljaisempaa asiakkaiden suhteen.

Huvipuiston toimitusjohtajan työ voi kuulostaa unelmatyöpaikalta, mutta sitä se ei välttämättä ole. Sakari Pasanen tietää, millaiset paineet työhön liittyy. Huvipuiston ja vesipuiston toiminta ovat säästä riippuvaisia. Kesällä 2014 avatun Aquapark-vesipuiston kaksi ensimmäistä kesää olivat haasteelliset. Paineet kesän onnistumisesta kaatuvat viime kädessä toimitusjohtajan niskaan.

Sakarin ensimmäinen kesätyöpaikka oli Kymiyhtiön Koskenrannan tenniskenttien huoltopojan tehtävät. Nuoria hän kehottaa tekemään kaikenlaisia töitä ja kirjaamaan ne omaan ansioluetteloon.

– Jokainen merkintä omassa työhistoriassa on eduksi työuran alkutaipaleella. Kannattaa huomioida, että isovanhempien halonhakkuu, nurmikon leikkuu ja mansikoiden poimintakin ovat töitä, joissa on joutunut olemaan vastuussa.

Nuorisotyöttömyydelle ei Sakarin mielestä ole paljoa tehtävissä nopealla aikataululla.

– En valitettavasti usko nuorisotakuisiin ja muihin valtiovallan tukiin. Työllisyys paranee yleisen taloustilanteen ja yritysten taloudellisen tilanteen kohentuessa.

Toimet nuorten työllistämiseksi ovat kuitenkin tärkeitä.

– Jokainen hanke nuorisotyöttömyyden poistamiseksi on tärkeä.

Toimitusjohtaja näkee Kouvolan seudulla monia mahdollisuuksia.

 – Pääkaupunkiseudun läheisyys, hyvät liikenneyhteydet sekä helppo ja edullinen elämä perheille.