Veli Hyyryläinen

Kova työ voi viedä menestykseen

Veli Hyyryläinen on elävä esimerkki siitä, miten työtä tekemällä voi menestyä. Monen alan yrittäjälle nuoret ovat tärkeitä. Nuorilta hän penää sitoutumista.

Veli Hyyryläinen perusti ensimmäisen yrityksensä 20-vuotiaana vuonna 1976. Siitä lähtien hän on ollut yrittäjänä monella eri alalla. Vuosien saatossa hän on työllistänyt satoja työntekijöitä ja menestynyt lähes kaikessa, mihin on ryhtynyt.

Oma työura alkoi kesätöistä.

– Aloitin kesätöillä 14-vuotiaana konekuljettajana. Opiskelin Kouvolan ammattikoulussa autonasentajaksi.

Yrittäjän ura alkoi maarakennusalalla. Maansiirto Veli Hyyryläinen Oy onkin ollut menestyinen yritys. Yrityksellä oli palveluksessaan parhaimmillaan 250 työntekijää ja yli 100 työkonetta.

Yrittäjänä Veli on ollut mukana tekemässä myös Suomen rautateiden historiaa: vuosina 1976–2006 rautateiden kunnossapito avautui kilpailulle. Vuosaaren satama sai rautatieyhteyden ja samalla tehtiin rata Suomen pisimpään rautatietunneliin.

Yrittäjän uusin aluevaltaus on puurakentaminen. Talotehdas Elementit-E Oy valmistaa muun muassa päiväkoteja, kouluja ja palvelutaloja. Työt toteutetaan usein kokonaisvastuurakentamisena eli avaimet käteen -periaatteella. Rakennukset tehdään teollisesti tilaelementteinä puusta.

– Nykyisin kukaan ei teetä omaa autoa kyläsepällä, vaan ostetaan tehdastekoisia autoja. Niin myös rakennukset tulisi tehdä, Veli Hyyryläinen vertaa.

Veli on aktiivinen liikunnan tukija. Mielakan rinnekeskus on ollut Velin hoidettavana 2000-luvun alusta lähtien. Myös Bogey Kouvolan golfkeskus ja Tähti Squash Kuusankoskella pyörivät Velin avustamana.

Velin mielestä nuorten työllistämiseen tarvitaan enemmän kannustusta. Hänellä olisi siihen ideakin valmiina.

– Maksamalla nuorelle palkkaa yritys voisi saada siitä verohyötyä, ja sen voisi saada vain työllistämällä nuoren työntekijän. Tämä voisi houkutella yrityksiä enemmän mukaan yhteiskuntavastuuseen. Nuorissa on kuitenkin meidän kaikkien tulevaisuus.

Veli Hyyryläisen yritykset työllistävät vuosittain 2-4 harjoittelijaa. Heistä kasvatetaan tekijöitä rakennusalan työtehtäviin.

– Nuorille olisi tärkeää saada asenne työntekoa kohtaan kuntoon ja perusosaamista useammasta työstä.

Kun jotain haluaa, niin sen voi myös saada

Veli Hyyryläinen haluaa muistuttaa nuoria sitoutumisen tärkeydestä.

– Työsopimus tarkoittaa, että sitoudut tekemään töitä työnantajan ohjeiden mukaan ja koet, että työ on sinulle tärkeä asia. Työnantajan velvoite on sitten maksaa työstä sovittu korvaus sovittuna aikana. Silloin sopimus on molemmin puolin hoidettu loppuun asti.

Asenteella on merkitystä.

– Nuorten tulisi itse olla aktiivisia ja tulla töihin hyvällä asenteella – tekevä työntekijä on aina pidetty työntekijä.