Työnhaun Speed Date -tapahtumat jatkuvat syyskuussa 2016

Työnhaun Speed Date tuo työtä ja työntekijää etsivät yhteen. Työhaastattelu Kouvolan Ohjaamossa voi johtaa palkkaamiseen samalta istumalta.

Kouvolassa kokeiltiin toukokuussa työhaastatteluiden pikatreffejä. Kokemus osoittautui hyväksi, joten jatkoa seuraa. Syyskuusta lähtien pikadeittejä on luvassa kuukauden ensimmäisenä torstaina aina vuoden loppuun saakka.

Videokurssi siirtyy syksyyn - tulossa myös muita koulutuksia nuorille

Videokurssin ajankohta siirtyy lokakuulle. Syys-lokakuussa on luvassa myös muita työnhakuun ja tavoitteiden saavuttamiseen liittyviä koulutuksia.

Syys-lokakuussa Kouvolan Ohjaamossa järjestetään kolme koulutusta liittyen omien tavoitteiden asettamiseen ja motivaatioon, työhaastatteluissa onnistumiseen ja jännityksen haltuun ottamiseen sekä videohakemusten tekemiseen.

Päivä Johtajana Kymenlaaksossa vie nuoret työpaikoille

Millaista on johtajan arki? Mitä kaikkea yrittäjä tekee? Lokakuussa nuorilla on tilaisuus selvittää vastaukset näihin kysymyksiin.

Päivä Johtajana Kymenlaaksossa on Kouvolan ja Kotkan Nuorkauppakamareiden projekti, jossa johtavassa asemassa olevat ja yrittäjät ottavat mukaansa nuoren yhdeksi työpäiväksi. Duunista toimeen on tänä vuonna projektissa yhteistyökumppani.

Vielä on kesäisiä keikkoja tarjolla Work Pilots -sovelluksessa

Kouvolan Lakritsin ja Kouvolan kaupungin sponsoroimat keikkatyötunnit Work Pilots -sovelluksessa ovat lähteneet hyvin liikkeelle. Kumpikin sponsoroi sata tuntia keikkatyötä kesä-elokuussa.

Duunit teettää kaikkiaan kymmenen eri tahoa eri puolilla Kouvolaa. Mukana ovat Myllykosken Latu, Mannerheimin lastensuojeluliiton Kymen piiri, Valkealan museoyhdistys, Kettumäen kansanpuisto, Anjalan nuorisokeskus, Kouvolan Nuorkauppakamari, Kymenlaakson partio, MLL:n Jaalan paikallisyhdistys, Kouvolan Pallonlyöjät ja Elimäen Vauhti.

Work Pilots -duunikeikkoja auki - katso ohjeet, miten voit hakea keikkoja!

Work Pilots - projekti etenee Kouvolassa. Kouvolan Lakritsin ja Kouvolan kaupungin sponsoroimia työtehtäviä on ollut auki ja lisää tulee koko ajan! Keikkoja tarjoavina järjestöinä ja yhdistyksinä mukana ovat jo muun muassa Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kymen piiri, Valkealan museoyhdistys, Myllykosken latu ja Kymenlaakson partiopiiri.

Tulossa 200 tuntia kesäkeikkaa Work Pilots -sovelluksella

Helmi-maaliskuun vaihteessa Kouvolassa testattiin Work Pilots -sovellusta. Nyt sovellus on ihan kaikkien käytettävissä eri puolilla maata. Sovellukseen liittyen meneillään on myös #10duunit-kampanja, jossa yritykset voivat lähteä mukaan auttamaan nuorten työllistämisessä. Kampanjaan voi osallistua kuka tahansa, joka haluaa auttaa nuoria kohti työelämää.

Kotityöpalvelukurssi kesäkuussa - kurssilaisille luvassa keikkatöitä!

Duunista toimeen ja Pohjois-Kymen 4H-yhdistys järjestävät yhteistyössä Kotityöpalvelukurssin. Kurssi on tarkoitettu vähintään 14 vuotta täyttäneille. Kurssin suorittaneilla nuorilla on mahdollisuus työllistyä 4H:n kotityöpalvelun kautta keikkatöihin ympäri vuoden.

Kolmipäiväinen kurssi järjestetään Ohjaamossa Kauppakeskus Valtarissa maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona 6.-8.6.2016 kello 9-15.

Duunista toimeen mukana pesäpallon Itä-Lännessä

Heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Kouvolassa pelataan pesäpallon Itä-Länsi. Duunista toimeen on mukana tapahtumassa perjantaina, joka on nuorten päivä.

Kouvolassa pelataan pesäpallon A-poikien, B-tyttöjen, naisten ja miesten Itä-Länsi 1.-3.7. Tapahtumaviikonlopun perjantai on suunnattu erityisesti nuorelle yleisölle. Tapahtuma-alueella on erilaista toimintaa nuorille.

Duunista toimeen on Kouvolan nuorisopalveluiden kanssa samalla osastolla esittäytymässä ja kertomassa avustaan nuorille työnhakijoille.

Sivut

Tilaa syöte RSS - Ajankohtaista